AILA LEPPIKANGAS

"Hänen mielipuuhiaan on etsiä erilaisia variaatioita täälläolon ja tuollaolon välimaastosta. Hän on löytänyt jo hyvän kirjon erilaisia keinoja päästäkseen tuohon välitilaan.

Lähes päivittäin häneen on mahdollista törmätä kävelemässä jossain päin Kalliota tai Vallilaa, ja melkeinpä poikkeuksetta hänellä on korvakuulokkeet päässään, sillä musiikin avulla hän saavuttaa nopeasti tuon välitilan, jossa hän niin suunnattomasti kokee viihtyvänsä. Pitkiä hämärän kausia hän ei juuri vierasta, jotka Suomen leveysasteilla voivat olla puuduttavan pitkiä, koska myös ne edustavat hänelle tuollaoloa tuoden hiljaisuutta kaupunkiin.

Sumuiseen säähän hän on myös hyvin viehättynyt, sillä silloin ihmiset lipuvat haamumaisina siluetteina ohi, kuitenkin niin, että vain osa yksityiskohdista säilyy ja samalla tila on loputon. Aikaisemmin hän oli sitä mieltä, että kirkas valo ainoastaan lisää melun määrää, mutta nyttemmin hän on pannut kirkkaasta valosta merkille sen, että kun se on tarpeeksi voimakasta ja suoraan auringosta peräisin, niin se pirstaloi ihmiset pienempiin osasiin. Vastaantulijan kasvoista se saattaa lohkaista pois kolmanneksen, ja erityisen mukavaa se voi olla silloin, kun hän huomaa joutuvansa siristelemään silmiään kyetäkseen näkemään edes osia oletetusta todellisuudesta. Hän on taas kerran joutunut myöntämään, että niin kuin asioissa yleensäkin, niin myös tässä, on laaja kirjo erilaisia poikkeuksia ja muutos on loputonta. Eipä sillä että hän olisi vielä elämänsä aikana oppinut pysyvyyttä elämässään saavuttamaan tai hallitsemaan millään tavoin, vaikka hän sitä tavoiteltavana arvona pitääkin."